Halvat Continental kitkarenkaat ja nastarenkaat kätevästi netistä

Continental Renkaat – Esittely & kokemuksia 2020

tilaa continental kesärenkaat netistä. Mitkä ovat parhaat continentalin tekemät kesärenkaat?
Lähde: Wikipedia

Continental renkaat ovat kuuluvat rengasmaailman premiumluokkaan, ja ne tunnetaan kaikkialla maailmassa. Tämän saksalaisen monien autoilijoiden suosikkimerkin tuotevalikoimaan kuuluvat Continental renkaat, jarrut, autojen elektroniikka, autojen turvalaitteet, ajopiirturit ja useat muut sekä ajamiseen että kuljettamiseen liittyvät varaosat ja tarvikkeet. Continental on maailman neljänneksi suurin rengasvalmistaja, ja saksalaisena rengasmerkkinä sen valikoima kattaa sekä hyvät kesärenkaat että talvirenkaat.

Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1871 kumiteollisuuden parissa, ja renkaat tunnetaan erityisesti siitä, että yritys aloitti uritettujen renkaiden tuottamisen vuonna 1904. Lisäksi yhtiö on myös kehittänyt pitkälle nykyistä erillisen renkaan ja vanteen teknologiaa, joka on käytössä käytännössä kaikissa nykyisissä automalleissa. Suomessa Continentelia myyvät monet eri yritykset

Continental renkaat ovat saatavilla hyvin laajalla valikoimalla, joten jos kaikista rengasmerkeistä valitset juuri Continentalin, voi valinnan vaikeus yllättää. Jotta päätöksen tekeminen oikeasta renkaasta olisi helpompaa, olemme tähän artikkeliin listanneet kaikki suositut tämän rengasmerkin renkaat, jotka ovat saatavilla myös Suomesta. Katso myös: Talvirenkaiden ostajan opas: 21 vinkkiä talvirenkaiden ostamiseen

Suosituimmat Continental kesärenkaat

 Continental PremiumContact 6 Kesärenkaat

Continental PremiumContact 6 kesärenkaat ovat ContiPremiumContact 5 päivitetty malli, joka on suorituskykyisempi kuin edellinen rengasmalli Contact 5. Continentalin Contact 6 malli on erinomaisesti suunniteltu ja toteutettu fuusio ajomukavuutta ja urheilullisuutta. Safety Silica-kumiseoksen ansiosta ContiPremiumContact 6 kesärenkaat ovat hiljaisemmat ja pysyvät käyttökunnossa pidempään kuin Contact 5-mallin renkaat.

Safety Silica polymeeriseoksella renkaan kulutuskestävyyttä on saatu kasvattamaan jopa 15% edelliseen Contact 5-malliin verrattuna! Renkaan ulkoasu on hyvin urheilullinen, sillä sen parhaat puolet tulevat Continentalin SportContact 6 renkaan rungosta ja pintakuviosta. Todellista premium-luokan rengasta ei tarvitse kauempaa hakea: mukavat ja pitävät renkaat.

Speksit
  • Merkki: Continental
  • Malli: Premium Contact 6
  • Tuoteluokka: Kesärenkaat
  • Kategoria: Premium
  • Auton korimalli: Henkilöauto, Maasturi (SUV)
  • Muuta: Päivitetty versio suositusta Conti Premium Contact 5-renkaasta paremmilla ominaisuuksilla ja kulutuskestävyydellä

Lisätiedot
  • Todellinen premium-rengas, joka korvaa sekä ContiPremiumContact 5-, että SportContact 5-mallin
  • Fuusiorengas hyvällä ajomukavuudella ja urheilullisilla ominaisuuksilla
  • Pärjännyt hyvin rengastesteissä vuonna 2019, esim:
    • Auto Bild 2019 Sports car tyre test: 3 sija.
    • SUV 4×4 Summer Tyre Test 2. sija
    • Tekniikan maailma 2. sija, 9.1 pistettä
    • Auto Express rengastesti voittaja 2018

 Continental Conti Premium Contact 5 Kesärenkaat

Continentalin Conti Premium Contact 5 -sarjan Continental kesärenkaat  ovat premium-luokan renkaat sekä laadultaan että ajettavuudeltaan. Tämä Continentalin malli sopii suurimpaan osaan automalleista, ja tekee jokapäiväisestä ajosta rentoa ja mukavaa. Rengastesteissä Continental ContiPremiumContact 5 kesärenkaat ovat saaneet hyvän maineen erityisesti lyhyestä jarrutusmatkasta sekä märällä että kuivalla tiellä. Conti Premium Contact 5-mallin renkaassa on epäsymmetrinen kontaktipinta, joka antaa renkaalle pitoa myös epätasaisella pinnalla.

Katso myös: Näin ostat oikeat kesärenkaat autoosi

Speksit
  • Merkki: Continental
  • Malli: ContiPremium Contact 5
  • Tuoteluokka: Kesärenkaat
  • Kategoria: Premium
  • Auton korimalli: Henkilöauto, myös ContiPremium Contact 5 SUV saatavilla
  • Muuta: Continental kesärenkaat, jotka ovat pärjänneet hyvin rengasvertailussa monta vuotta peräkkäin.

Lisätiedot
  • Rengastestit: Rengastesti menestyjä jo monien vuosien ajalta
  • Ympäristöä säästävä pienennetty vierintävastus ja pienemmät CO2 -päästöt
  • Tasaisempi ajettavuus kuin aikaisemmassa rengasvalmistajan kesärenkaassa
  • Päivitetty renkaan rakenne
  • Hyvä pito sateella ja sateella
  • Yksi suosituimmista ja parhaista kesärenkaista markkinoilla

Continental Eco Contact 6 Kesärenkaat

Continental Eco Contact 6 kesärenkaat ovat taloudelliset sekä lompakkoa että ympäristöä ajatellen. Continental Eco Contact 6 -rengas on kehitetty erityisesti maksimoimaan polttoainekulutuksen hallintaa muun muassa vierintävastusta vähentämällä. Uusi Green Chili 2.0 kumiseos auttaa pääsemään samalla renkaalla pidemmälle, sillä rengas kuluu tasaisemmin.

Kuten monet muutkin Continentalin kesärenkaat, myös Eco Contact 6:n epätasaiseksi jätetty pintakuvio (epäsymmetrinen) auttaa renkaan pidossa sekä kuivalla, että märällä, ja myös epätasaisella tienpinnalla. Taloudellinen kesärengas, joka kuitenkin saanut jonkin verran kritiikkiä tehdastuoreen renkaan urasyvyydestä.

Speksit
  • Merkki: Continental
  • Malli: Eco Contact 6
  • Tuoteluokka: Kesärenkaat
  • Kategoria: Premium
  • Auton korimalli: Henkilöauto, SUV
  • Muuta: Continental talvirenkaat, jotka sopivat sekä henkilöautoon että 4×4 maasturiin.

Lisätiedot
  • Taloudellisempaa ajoa, säästä sekä luontoa että polttoainetta
  • 20 prosenttia pidempi kokonaisajomatka kuin Eco Contact 5 -mallissa
  • 15 prosenttia pienempi vierintävastus kuin Eco Contact 5 -mallissa
  • Lisäksi edeltäjäänsä lyhyempi jarrutusmatka ja parempi ajonhallinta

Suosituimmat Continental Talvirenkaat

1. Continental Conti Ice Contact 3 Nastarenkaat

Ensimmäisenä Continental renkaat -listauksessamme on itseoikeutetusti Continental Ice Contact 3 nastarenkaat, jotka kuuluvat Continentalin uusimpiin rengasmalleihin ja olivat ensimmäistä kertaa saatavilla talvikaudelle 2018-2019. 17-tuumaiset ja sitä isommat renkaat on varustettu suomalaisen Tikka Spikesin kehittämillä Flexstudkuminastoituksella, kun taas 14-16 tuumaisissa Ice Contact 3:ssa on perinteinen alumiininastoitus.

Continentalin oman arvion mukaan Flexstud-nastoitetussa Ice Contact 3:ssa on aikaisempaan Ice Contact 2:seen verrattuna 7 prosenttia parempi pito jäällä, 7 prosenttia parempi pito vesiliirtoa vastaan, sekä 9 prosenttia käsittelyominaisuudet kuivalla kelillä. Kumirunkoiset Flexstud-nastat joustavat renkaan alla tavallisten nastarenkaiden nastoja paremmin, antaen näin nastoille mahdollisuuden pureutua jäähän paremmin. Tämä lisää renkaan jääpitoa.

Flexstud-nastoituksen ansiosta renkaat ovat myös hiljaisemmat, sillä nastoitus ei hioudu yhtä suurelta osin tienpintaan kuin tavallisilla nastoilla. Joustavien kumirunkoisten nastojen ansiosta Continental Ice Contact 3 -renkaat kuluttavat myös tietä huomattavasti vähemmän kuin muiden nastatyyppien renkaat, jopa 20 prosenttia. Vaikka kyseessä on pehmeä ja joustava rengas, sen nastoituksen takia rengas ja nastat kuluvat samaa tahtia. Renkaan urakuviointi on muotoiltu siirtämään ajon aikana maa-aineksen lumi ja loska suoraan renkaan sivuille, helpottaen näin ajamista myös loskaisella ja märällä kelillä.

Premium-luokan talvirenkaat, jotka toimivat millä tahansa pinnalla ja kelillä.

Speksit
  • Merkki: Continental
  • Malli: Ice Contact 3
  • Tyyppi: Nastarenkaat
  • Tuoteluokka: Talvirenkaat
  • Kategoria: Premium
  • Auton korimalli: Henkilöauto, pakettiauto, maasturi
  • Muuta: Continental talvirenkaat, jotka sopivat sekä henkilöautoon että 4×4 maasturiin.

Lisätiedot
  • Parempi suorituskyky koko renkaan elinkaaren ajan
  • ContiFlexStud nastoitusteknologia kuluttaa rengasta ja nastaa yhtä paljon, joten rengas on turvallisempi koko sen käyttöiän ajan
  • 20% vähemmän tien kulutusta joustavien nastojen vuoksi
  • Hiljainen talvirengas
  • 7% parempi pito vesiliirtoa vastaan
  • 9% parempi auton käsittely kuivalla tiellä
  • 14-16 tuumaiset alumiininastoilla
  • 17-21 tuumaiset Conti FlexStud -kuminastoituksella

2. Continental VikingContact 7 Kitkarenkaat

Erityisesti Pohjoismaiden talviolosuhteeseen tehdyt Continental VikingContact 7 kitkarenkaat tarjoavat erittäin hyvää pitoa kaikissa olosuhteissa kitkarenkaiden luokassa. Ice Contact 3 -nastarenkaan tapaan tämä kitkarengas on ollut Continentalin valikoimissa saatavilla talvikaudesta 2018 alkaen.

Continental Viking Contact 7 on kehitetty vaihteleviin sääolosuhteisiin, jonka vuoksi rengas toimii hyvin sekä kuivalla asfaltilla, märällä, jäällä että lumella. Pehmeäpintainen talvirengas, jonka pito on muihin kitkarenkaisiin verrattuna myös loskalla ja kovilla pakkasilla. Renkaan uritus ohjaa lumen ja loskan suoraan pois renkaan pinnalta, ja toisaalta renkaan ulkosivujen kuviointi pitää lumen ja loskan pois renkaan sisäpinnalta.

Edeltäjäänsä ContiVikingContact 6 -renkaaseen verrattuna auton hallintaominaisuudet ovat parantuneet Continentalin mukaan 7 prosenttia. Rengas on saatavilla 14-21 tuuman vanteisiin. Maksiminopeus renkaalla on 190 kilometriä tunnissa, joka on lähes kaksi kertaa yhtä nopeasti kuin mitä tieliikennerajoitukset sallivat talvikeleissä.

Asiakkaat ovat kehuneet Continental Viking Contact 7-renkaita ennen kaikkea mukavuudestaan ja hiljaisesta melutasostaan.

Speksit
  • Merkki: Continental
  • Malli: Viking Contact 7
  • Tyyppi: Kitkarenkaat
  • Tuoteluokka: Talvirenkaat
  • Kategoria: Perus hintaluokka
  • Auton korimalli: Henkilöauto, pakettiauto, maasturi
  • Muuta: Continentalin uusimman luokan kitkarenkaat

Lisätiedot
  • Parempi suorituskyky koko renkaan elinkaaren ajan
  • Kumiseoksen kasvisöljyt tekevät renkaasta tehokkaan ja pehmeän myös kylmillä keleillä.
  • Pistosuojatut renkaat: 5 rengaskokoa varustettu myös ContiSeal-paikkateknologialla, jolloin alle viiden millin reijät renkaan pinnassa paikkautuvat automaattisesti
  • Vierinvastus-luokka: C
  • Märkäpito-luokka: E
  • Renkaan melutaso: 72 dB (ContiSilent-teknologia)
  • 7% parempi pito vesiliirrolle
  • 6% lyhyempi jarrutusmatka märällä
  • 4% paremmat käsittelyominaisuudet loskassa ja jäällä
  • 3% pienempi vierintävastus

3. Continental Ice Contact 2 Nastarenkaat

Continental Ice Contact 2 nastarenkaat ovat rengasmaailman kestomenestyjä, joka on pärjännyt erinoimaisesti myös suomalaisissa rengastesteissä vuosina 2017 ja 2018. Tasaisesti suoriutuva ja hiljainen rengas, joka toimii hyvin kaikissa olosuhteissa. Nämä Continental nastarenkaat pitävät sisällään jopa 50% enemmän nastoja kuin edellisessä rengasmallissa, ja optimoitu nastojen sijoittelu takaa hyvin pidon erityisesti jäällä. Hyvä pito, ja lyhyemmät jarrutusmatkat liukkailla tienpinnoilla.

Continental Ice Contact 2 nastarenkaat ovat pistosuojatut, sillä ne on varustettu ContiSeal renkaanpaikkausteknologialla. Lisäksi niissä on käytetty myös ContiSilent-menetelmää, joka vähentää vierimisestä johtuvaa renkaan sisäistä ääntä. Renkaan sisällä oleva äänenvaimennus lisää ajomukavuutta ja vähentää renkaan äänen kulkeutumista tien pintaasta renkaan kautta auton korin sisälle. Rengasvalmistajan StudOn Retention vähentää nastojen liikettä ajon aikana, joka lisää ajoturvallisuutta ja renkaan pitoa jäällä.

Speksit
  • Merkki: Continental
  • Malli: Ice Contact 2
  • Tyyppi: Nastarenkaat
  • Tuoteluokka: Talvirenkaat
  • Kategoria: Perusluokka
  • Auton korimalli: Henkilöauto, pakettiauto, maasturi
  • Muuta: Continentalin edellisen kauden nastarenkaat. Testivoittaja 2016, 2017 Tekniikan Maailma.

Lisätiedot
  • Rengastesti: Testivoittaja 2016, 2017 (Tekniikan Maailma), 2. sija Tuulilasi 2018
  • Saatavilla 14-20 tuumaisiin vanteisiin
  • Renkaan leveys (mm) 175-285
  • ContiSeal renkaan paikkausteknologia
  • ContiSilent -äänenvaimennusteknologia
  • 50% enemmän nastoja ContiIceContact-malliin verrattuna

Katso koko listaus TOP 10 parhaat kitkarenkaat ja nastarenkaat tästä!

Muut suositut Continental renkaat

Koska Continental on yksi Suomen suosituimmista rengasmerkeistä, on sillä myös paikallisilla markkinoilla paljon suosittuja rengasmalleja. Valitsimme tähän listaukseen vielä muutaman tutustumisen arvoisen renkaan. Listauksessa on otettu huomioon sekä Continental kesärenkaat että talvirenkaat.

Continental EcoContact 6

Continental EcoContact 6 on Continentalin uusin taloudellisen suorituskyvyn maksimointiin tähtäävä rengasmalli, joka kuuluu luokkaan kesärenkaat. Continental Ecocontact 6 soveltuu lähes kaikkiin ajoneuvoluokkiin. Continental Ecocontact 6 :sen valmistamisessa on käytetty uutta Green Chili™ 2.0 -kumiseoksella. Continentalin EcoContact-mallisto on tehty vastaamaan kuljettajien ja sidosryhmien vaatimukseen valmistaa ympäristöystävälliset kesärenkaat, jotka ovat polttoainekulutuksen näkökulmasta taloudelliset. Uusi rengasseos vähentää renkaan kulutuksen kitkaa, joten rengas myös kuluu tasaisemmin. Tämä nostaa yhdellä renkaalla ajettavien kilometrien määrää. EcoContact 6 – renkaassa on optimoitu pintakuviointi, joten se säilyttää pito-ominaisuudet sekä kuivalla että märällä tiellä. Continental EcoContact 6 hinta lähtee hieman yli 50 eurosta per rengas.

Continental Ecocontact 5

Continental EcoContact 5 on EcoContact 6:sen pikkuveli, eli aiemmin julkaistu versio. Myös EcoContact 5 on suunniteltu pienentämään polttoainekulutusta, jonka lisäksi rengas tarjoaa lyhyempää jarrutusmatkaa. Renkaalla on miellyttävä ajaa myös mutkissa. Auto Bild rengastesti kesärenkaille vuonna 2014 antoi Continental EcoContact 5 renkaalle arvosanaksi “hyvä”. Sitä kiiteltiin tasapainoisuudesta ja energiansäästö-ominaisuuksista, sekä märkäpito-, ja vesiliirto-ominaisuuksista. Myös tämän kesärenkaan jarrutusmatka kuivalla oli huomion arvoinen seikka.

Continental Sportcontact 6

Continental SportContact 6 on Continentalin urheiluautoihin ja tehokkaisiin autoihin suunniteltu rengasmalli, joka tarjoaa ylivoimaista pitoa sekä suoraan että kaarteisiin ajettaessa. Renkaan kuvioinnissa on käytetty Force Vectoring – kulutuspintakuviointia, ja se antaa hyvän ohjaustuntuman silloin, kun sitä oikeasti tarvitaan. Continental SportContact 6 on tehty Aralon 350 – vahvikemateriaalin pohjalle, joka takaa renkaan turvallisen käytön jopa 350 km/h nopeuksilla. Aralon 350-kuitumateriaali ohjaa renkaan voimia korkeissa nopeuksissa. Aralon 350 on synteettinen kuitu, joka sisältää kaksi aramid-lankaa, jotka on kiedottu yhteen joustavan nailonin kanssa. Kumiseokseen liitetty kuiturakenne on liitetty kumipinnan alle päällikerrokseksi. Kyseinen rakenne toimii erillisen teräsvyön tavoin, ja tarjoaa hallittua ja turvallista ajamista myös suuremmissa nopeuksissa. Continental SportContact 6 kesärenkaat on tehty todellisiin tehoautoihin.

Continental Matador

Matador on Continentalin erillinen merkki, joka on alun erin kotoisin Tsekkoslovakiasta. Matador on perustettu vuonna 1905, ja vuonna 2009 Matador renkaat yhdistyivät Continentalin kanssa. Continentalin omistuksessa Matador on saavuttanut korkealuokkaiset ominaisuudet yhdistettynä taloudelliseen hintaan. Matadorin rengasvalikoima kattaa sekä Matador henkilöauton renkaat, kuorma-auton renkaat, pakettiautojen renkaat sekä nelivetojen (4×4) renkaat.

Continental CrossContact Atr

Continental Atr tai CrossContact Atr ovat maastoon tai maantielle erityisesti suunnitellut Continental kesärenkaat. Continental Crosscontact Atr tarjoaa erinomaista märkäpitoa sekä kiihdytyksien, ajon, että jarrutuksen aikana. Kyseessä ovat erityisen kestävät maastoon tarkoitetut kesärenkaat. Continentalin CrossContact ATR sisältää laajan tartuntapinnan. Renkaan polymeerirakenne tarjoaa hyvää pitoa märässä ja liukkaassa maastossa, mutta myös muillakin pinnoilla. CrossContactin kumiseos tekee renkaista erityisen kestävät. Vaikka kyseessä on maastorengas, on se myös hiljainen rengas.

Continental Conti Vikingcontact 6 kitkarenkaat

Continental ContiVikingContact 6 ovat Continental kitkarenkaat, jotka tarjoavat ajajalle erinomaista pitoa sekä jää-, että lumipinnoilla. Continental Conti Viking Contact 6 on Tekniikan Maailma 17/2017 rengastestin testivoittaja. Rengas on vakaa ajaa myös kuivalla tiellä. ContiVikingContact 6 kitkarenkaat sisältävät lumiketjut, jotka on sijoitettu pitkittäissuuntaisesti renkaan sisempään kulutuspintaan. Lisäksi lumipitoa parantavat saippaukset ja renkaan kulutuspintapalojen suuri määrä. Renkaan kulutuspinnan keskiosassa on sekä uria että kuviopaloja, joka siirtää tehokkaasti jään ja renkaan välistä vesikerrosta pois renkaan alta. Rengas pitää hyvin myös kuivalla tiellä ja kaarteissa.

Continental SUV kesärenkaat

Seuraavista Continentalin rengasmalleista on saatavilla myös SUV renkaat: ContiPremiumContact 5 SUV, ContiEcoContact 5 SUV ja ContiSportContact 5 SUV.

Continentaal renkaat netistä – Tilaa renkaat ja tarkasta hinta

Continental renkaat netistä

Halvat Continental kitkarenkaat ja nastarenkaat kätevästi netistä

Kun tilaat renkaat netistä, valitse sellainen Continental maahantuoja, jolla on valikoimissaan juuri sinun autoosi sopivat continentalin renkaat. Usein erityisesti uusimpia malleja ei välttämättä löydä jokaisesta rengasliikkeestä, mutta suosituimpia ja edellisten kauden malleja on tarjolla jokaisessa nettikaupassa. Suomalaisia renkaanostajia kiinnostavat erityisesti testivoittajarenkaat, joista hyvä esimerkki on Conti PremiumContact 5, jota pidetään Nokian Hakka Blue 2:n ohella yhtenä suomalaisista kesärengas suosikeista.

Continental renkaat: Valmistusmaa

Mikä on Continentalin renkaiden valmistusmaa? Continentalin nimikkobrändin ja sen muiden renkaiden valmistusmaa vaihtelee, sillä Continentalilla on tehtaita useissa eri maissa. Continentalin omien tietojen mukaan heillä on tehtaat seuraavissa valtioissa:

Euroopassa:

  • Saksa: Hannover, Korbach
  • Tsekki: Otrokovice
  • Slovakia: Puchov
  • Portugali: Lousado

Pohjois-Amerikassa:

  • Yhdysvallat: Mount Vernon, Illinois

Etelä-Amerikassa:

  • Meksiko: Morelia
  • Ecuador: Cuenca
  • Brasilia: Camaçari

Aasiassa:

  • Sri Lanka: Kalutara
  • Intia: Modipuram
  • Malesia: Petaling Jaya

Afrikassa

  • Etelä-Afrikka: Port Elizabeth

Continentalin oman rengasmerkin ohella yritys valmistaa muun muassa seuraavia rengasbrändejä: Uniroyal, General Tire, Semperit, Gislaved, Eukadi, Sime Tyres, Matador, Ameristeel, Nocum, Simex, Astrum Blue ja TecnoTread. Myös Viking talvi-, ja kesärenkaat kuuluvat samaan konserniin.

Mikä on ContiSilent?

ContiSilent on Continentalin patentoima rengasteknologia, joka vähentää auton kuljettamoon kantautuvaa rengasmelua. Continentalin Contisilent-teknologialla on saatu luotua hiljainen rengas kaikilla tienpinnoilla. ContiSilentin hiljaiset renkaat – konsepti perustuu polyuretaani-vaahtomuovin käyttöön renkaan sisäpinnassa. Tämä vähentää renkaaseen kohdistuvaa värähtelyä, jolloin myös auton korin sisäpuolelle kantautuu vähemmän melua. Contisilent vähentää auton matkustamoon kantautuvaa rengasmelua jopa 9dB.

Continental tarjous

Continetalin rengastarjouksia löydät varmiten netistä, sillä monilla rengaskaupoilla on esimerkiksi Continental rengas ale 40% tai tarjous, jonka myötä vanhempien kausien Continental kesärenkaat lähtevät pilkkahintaan.

Continental hinta

Valitset sitten Continentalin kesärenkaat tai talvirenkaat, hinta riippuu sekä valitsemastasi rengasmallista, mutta erityisesti myös kaupasta, josta renkaat ostat. Continentalin renkaita myyvät pienten rengasnettikauppojen ohella esimerkiksi Vianor ja Euromaster, jotka kuitenkin saattavat lisäpalvelujen kanssa pyytää renkaasta huomattavasti enemmän kuin pienemmät rengasliikkeet. Toisaalta jos tilaat renkaat netistä ilman renkaiden vaihtamista ja rengashotellipakettia, joudut opettelemaan renkaiden vaihdon itse. Vaikka kesärengashinnasto tai talvirengashinnasto ei kuulu Continentalin itse julkaisemiin markkinointimateriaaleihin, useat rengasliikkeet tarjoavat rengashinnastoja omilla sivuillaan.

Puhkeamaton ja pistosuojattu rengas? ContiSeal –teknologia pähkinän kuoressa

Contintentalin rengasmalleista tunnettuja ovat etenkin Viking-mallit sekä Conti Ice 2 ja 3

Continental ContiSeal –teknologialla varustettu rengas on käytännössä puhkeamaton rengas, joka on saatavilla useimmissa Continentalin rengasmalleissa. Continentalin mukaan ContiSeal teknologia pienentää rengasrikon riskiä esimerkiksi metallisten esineiden, kuten ruuvien tai naulojen yliajon jälkeen. ContiSeal teknologia mahdollistaa ajamisen ja pienten rengasrikkojen paikkauksen itsestään.

Alle 5 millimetrin kokoiset pistoreijät paikkaantuvat ajon aikaan. Vaikka pistoreijästä läpi tullut naula tai ruuvi poistetaan, renkaassa pysyy silti ilma normaalisti. ContiSeal –teknologian paikkausaine on levitetty erilliseksi kalvoksi renkaan kulutuspinnan alle, ja sen avulla voidaan paikkauttaa 80% kaikista pistoista. Continentalin pistosuojatut renkaat ovat saatavilla nykyään myös Suomessa myytävistä talvirengasmalleista.

Renkaiden pyörimissuunta

Renkaiden pyörimissuunta riippuu siitä, onko kyseessä symmetrisellä vai epäsymmetrisellä pintakuviolla varustettu rengas. Ne Continetal renkaat, joissa on symmetrinen renkaan urakuviointi, vaativat tietyn pyörimissuunnan, jotta renkaan märkäpito ja melutaso pysyvät parhaassa mahdollisessa luokassa. Symmetrisen urakuvioinnin Continental renkaan ulkosivussa on erillinen nuolimerkki, joka kertoo pyörimissuunnan (nuolen täytyy luonnollisesti olla ulospäin).

Ne Continentalin renkaat, joissa on epäsymmetrinen eli asymmetrinen urakuviointi, eivät tavallisesti ole varustettu nuolella, joka osoittaisi renkaan oikean pyörimissuunnan. Kuitenkin ulkopinnassa on tavallisesti teksti OUTSIDE, joka kertoo kyseisen renkaan puolen kuuluvan ulkopuolelle.

Continental rengasmerkinnät

Continentalin renkaista voivat löytyä seuraavat rengasmerkinnät:

Esimerkki: 205/55 R 16 94 S 

205: Renkaan leveys millimetreinä
55: Profiilisuhde (renkaan korkeus poikkileikkausleveydestä
R: Merkintä vyörenkaasta
16: Vanteen koko (tuumina)
94: Kantavuusindeksi (670 kg)
S: Nopeusluokka (180 km/h)

Lisäksi vuoden 2012  EU-rengasmerkintä velvoittaa uudet EU:n alueella myytävät renkaat kertomaan myös vierintävastuksen, jarrutusmatkan märällä asfaltilla sekä renkaan aiheuttaman melun desibeleinä. Vierintävastus ja jarrutusmatka märällä asfaltilla ilmoitetaan A-G luokissa, kun taas melu ilmoitetaan luonnollisesti desibeliasteikolla.

Continental traktorin renkaat netistä

Henkilöautoihin ja maastureihin tarkoitettujen renkaiden lisäksi renegasvalmistaja valmistaa esimerkiksi maastopyörärenkaita polkupyöriin. Lisäksi Continentalin maatalousrenkaat tulivat takaisin markkinoille muutama vuosi sitten, ja tällä hetkellä Continentalin saatavilla olevia traktorin renkaita ovat esimerkiksi TractorMaster, sekä Tractor70 ja Tractor85-luokan mallit. Esimerkiksi Valtran traktoreissa on Continentalin renkaat tehdasasennettuina Valtran A-sarjan renkaisiin. Euromasterin kautta on saatavilla Continentalin traktorin (maatalousrengas)hinnasto.

Continental renkaat ilmanpaineet

Continental henkilöauton renkaan ilmanpaineet saat kätevästi katsottua Continentalin omasta ilmanpainetaulukosta.

Miksi valita Continental renkaat?

Kun tilaat autoon Continentalin renkaat, investoit erittäin hyvään rengasbrändiin, jolla on erinomainen maine ja miljoonia tyytyväisiä asiakkaita ympäri maailman. Saksalaisena rengasbrändinä tämä rengasvalmistaja maailmanluokan insinööritaidon taidonnäytteenä, ja erityisen turvallisena renkaana sekä kesällä että talvella. Maailman neljänneksi suurimpana rengasvalmistajana Continentalin renkaat ovat saaneet tunnustusta erityisesti seuraavista ominaisuuksista:

  • Hiljainen rengasmelu
  • Erinomainen kuivapito
  • Suhteellisen hyvä märkäpito ja pito liukkaalla kelillä
  • Erinomainen ajomukavuus

Continentalin renkaat ovat poikkeuksetta TOP 5-sijoilla sekä suomalaisissa että ulkomaisissa rengastesteissä vuosi toisensa jälkeen.

Continental renkaiden ominaisuuksia

Continental on saksalainen laaturengas, jonka muotoilu on tunnettu erityisesti seuraavista seikoista:

  • Teknologia. Tämä rengasvalmistaja on tunnettu erityisesti alansa innovaattorina, jonka useat erilaiset rengasteknologiat ovat hyvinkin kopioituja konseptitasolla muille renkaille. Yhtiö on hyödyntänyt ansiokkaasti digitalisaation tuomia mahdollisuuksia renkaiden kehittämisessä.
  • Kestävyys. Yritys on panostanut renkaiden kestävyyteen sekä ekologisesti että ajettavuuden puolesta.
  • Tieturvallisuus. Continentalin renkaiden turvallisuus on yksi alan parhaita, joka näkyy myös rengastestien lopputuloksissa.

Continental Suomi – Yhteystiedot

Continental Rengas Oy
Osoite: Hevosenkenkä 3, 02600 Espoo
Puhelin: 09 329 900

Lähteet:
Continental-tires.com/car
Tirestest.com
Tyre-reviews.co.uk