Auton maalaus hinta

Tarvitseeko autosi maalipinta ammattilaisen käsittelyä? Automaalaus voi tulla ajankohtaiseksi joko auton pitkän käytön vuoksi tai auton ottaessa lommoa. Auton naarmujen maalauksella auton pinnasta saadaan tasainen. Katso arvioitu automaalaus hinta eri maalausoperaatiolle. 

Suomen vaihtelevat sääolosuhteet, kesäinen auringon paahde, pakkanen ja sateet kuluttavat autosi tekniikan lisäksi myös ulkoisia pintoja. Lisäksi Suomen talviteiden tiesuolaus ruostuttaa auton helmoja pikku hiljaa. Vaikka Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, myös auringonvalon vaikutuksesta auton maalipinta alkaa vähitellen haalistua. Suomessa auton maalaus tulee ajankohtaiseksi kuitenkin huomattavasti yleisemmin pintavaurioiden, kuten lommojen ja naarmujen vuoksi.

Vaikka hyvällä autolla voi ajaa parhaimmillaan kymmeniä vuosia, auton maalipinta voi haalistua huomattavasti aikaisemmin. Myös ruostevauriot, lommot ja naarmut on hyvä paikata ja maalauttaa, jotta kori kestää hyväkuntoisena pidempään

Auton maalaus hinta – Vertaa ja kilpailuta hinnat etukäteen

Auton korin maalaus on keino saada autosta jälleen kuin uusi, ainakin ulkoisesti. Toinen vaihtoehto on vaihtaa auton maalipinnan värisävyä kokonaan. Riippumatta mikä kulkupeli on kyseessä, auton ruiskumaalaus on pitkä työsarka, jota ei kannata lähteä autotallissa tai kerrostalon parkkipaikalla tekemään. Auton maalaus voidaan kuitenkin tehdä myös itse, ja tässä artikkelissa käymme läpi myös auton maalaus ohjeet.

Auton maalaus hinta vaihtelee 400-1200 euron välillä keskimäärin. Auton maalaushinta sisältää yleensä auton pinnan hionnan ja ruosteen poistamisen, joilla taataan hyvä maalausjälki ja maalipinnan pysyvyys. Kilpailuttamalla hinnat voit säästää useita satoja euroja auton maalauksesta.

Kesärenkaat alle? Kilpailuta renkaiden vaihto hinta paikkakunnallasi

Auton maalaus hinta vaihtelee operaatiosta riippuen noin 50 eurosta jopa 3000 euroon. Edullisimpiin hintoihin kuuluu paikkamaalaus, kun taas auton ylimaalauksessa käsitellään koko auton pinta.

Auton maalaus hinta vs. Laatu?

Jokainen autoilija luultavasti haluaa kaikki autoilun palvelut mahdollisimman halvalla, mutta maalaustöissä tämä näkyy käytetyissä materiaaleissa ja työn lopullisessa jäljessä. Automaalaamo voi myös veloittaa tiettyjä palveluita lisähintana.

Ammattilaisen tekemänä auton maalaus hinta maksaa palvelusta riippuen. Ne autokorjaamot joiden palveluihin kuuluu auton maalaus, laskuttavat auton maalauksesta palvelutason mukaan. Edullinen auton maalaus voi sisältää vain muutaman kerroksen maalausta esimerkiksi synteettisellä emalimaalilla.

Keskihintainen auton maalaus hinta sisältää yleensä mainitut korisarjan hionnan ja ruosteenpoiston, jotta lopputuloksesta saadaan uudenveroinen. Tällaisen auton maalauksen hinta vaihtelee 1000 eurosta 3000 euroon.

Lisäksi joidenkin automaalaamojen kautta voi saada erityisiä automaalaus palveluja, jotka sisältävät esimerkiksi korisarjan täydellisen hionnan ja ruosteenpoiston, jonka jälkeen maalia levitetään jopa parikymmentä kerrosta. Tällainen autokauppatason maalausoperaatio voi kestää useita viikkoja, joka näkyy myös hinnassa.

Ennen kuin tilaat automaalauksen liikkeestä, ota selvää mitä hinnat sisältävät. Tarkista, sisältyykö hintaan korin hionta ja valmistelu, ja pyydä muutama referenssi automaalaamon edellisistä töistä.

Automaalaus hinta – Mitä auton maalaus maksaa?

Auton maalaustöiden tuntiveloitus Suomessa liikkuu 50-80 euron välillä. Peltitöistä, kuten auton lommojen oikaisuista, joutuu maksamaan tuntiveloituksena tätä enemmän.

Auton paikkamaalaus hinta

Auton paikkamaalaus on auton maalipinnan parantamista tietyistä paikoista. Auton naarmujen maalaus on kevyempi automaalaus, jossa käsitellään vain auton naarmut hionnalla.

Auton ylimaalaus hinta

Auton ylimaalaus tarkoittaa auton maalipinnan maalausta vanhan maalikerroksen päälle. Auton ylimaalaus onnistuu siis sellaisissa tilanteissa, joissa auton entisessä maalissa ei ole vikaa eikä maalipinnassa ole suuria eroja. Auton ylimaalaus tapahtuu niin, että auton vanha pintamaali puhdistetaan ja hiotaan ja uusi pintamaali vedetään suoraan vanhan automaalin päälle. Auton ylimaalaus hinta vuonna 2020 vaihtelee huomattavasti, sillä auton ylimaalaus on yksi laajimmista automaalauksista. Ylimaalauksen hintahaarukka voi vaihdella sadoista euroista muutamaan tuhanteen euroon työstä riippuen.

Auton konepellin maalaus hinta

Joskus autosta halutaan maalata vain pelkkä konepelti.
Mitä maksaa konepellin maalaus? Suomessa konepellin maalaus maksaa noin 300-500 euroa.

Auton puskurin hionta ja maalaus

Auton puskuri on yksi niistä auton ulkoisista osista, jotka ottavat eniten osumaa ja vaurioituvat herkimmin. Puskurin alaosa voi myös kerätä ruostetta. Auton puskurin hionta ja maalaus voi maksaa 200-400 euroa.

Lommon oikaisu ja maalaus

Autoon voi tulla lommo tai iskemä, joka vaatii oikaisua. Lommoa oikaistaessa voi olla, että se joudutaan myös kittaamaan ennen lommokohdan maalausta. Lommon oikaisu voidaan tehdä myös ilman maalausta. Hinnat lommon oikaisulle ilman maalausta vaihtelevat 150 eurosta ylöspäin, ja maalauksen kanssa omaan budjettiin kannattaa varata parisataa euroa lisää.

Auton lokasuojan maalaus hinta

Ovatko auton helmat tai lokasuojat ruosteessa? Auton helmojen ja lokasuojien maalaus maksaa Suomessa 200-300 euroa per lokasuoja riippuen siitä, mikä autokorjaamo on kyseessä.

Auton maalaus hinta – Auton maalaus ammattilaisen toimesta vai maalaus itse?

Vaikka oman ajoneuvon maalaus onnistuu myös itse, se vaatii kärsivällisyyttä, taitoa sekä erityiset työkalut ja maalit, jotka tulee itse hankkia. Lisäksi jos auton maalaus ollaan tekemässä ensimmäistä kertaa itse, lopputulos ei välttämättä ole täysin toivottu.

Auton maalaus itse kannattaa siis aloittaa vanhemmasta autosta tai sellaisesta autosta, jonka lopullisella maalaustuloksella ei ole niin paljon väliä. Omalle juuri sisäänajetulle mersulle tai bemarille emme suosittele auton maalausta itse.

Niille autoilijoille, jotka haluavat suojata auton ulkopinnat paremmin kulumiselta, kuten ruosteelta ja auringonpaahteelta, parempi tapa on pyytää auton maalaus hinta tarjous alan ammattilaiselta. Sen lisäksi että autokorjaamon tekemänä työn lopputulos on luultavasti parempi kuin DYI-tavalla tehtynä, autohuollon tekemä ylimaalaus sisältää useita kerroksia maalia. Tämä suojaa paremmin auton metallista korisarjaa.

Lue myös: Auton ilmastointihuolto hinta – Kuinka paljon auton ilmastointihuolto maksaa?

Automaalauksen tekeminen itse ei ole helppoa, ja auton maalaus kannattaa tehdä aluksivanhaan autoon. Vaikka automaalaus tarvikkeet eivät ole kalliita, ongelmana on usein hyvän työtilan hankkiminen maalausta varten.

Auton maalaus hinta itse

Etenkin kun kyse on vanhemmista autoista, ei välttämättä ole järkevää viedä niitä automaalaamoon. Vanhempien autojen maalaustyön kustannukset voivat olla liian suuret auton todelliseen arvoon verrattuna. Jos auton helmat ovat olleet ruosteessa jo vuosia, ei maalaustyöstä luultavasti halua maksaa useita tonneja. Tällöin yksi vaihtoehto on tehdä auton maalaus itse. Tarvittavat työkalut ja materiaalit maksavat muutaman satasen, ja niitä saa ostettua Motonetistä, Biltemasta ja muista alan varaosaliikkeistä. Hintaa auton maalaukselle itse kertyy tarvikkeiden lisäksi lähinnä omasta ajasta, joskin auton maalaustila tulee hankkia etukäteen. Harva haluaa levittää useita kerroksia maalia omassa autotallissa.

Katso myös: Auton nelipyöräsuuntaus 

Auton maalaus itse – Mitä tarvitaan

  • Kiiltomaali
  • Hiontamaali tai välimaali (ellei käytössä ole täyttöpohjamaali)
  • Pohjamaali (tai pohjamaalispray)
  • Maaliruisku
  • Maalausastia
  • Maalarinteippi, välinauhaa ja suojapaperia
  • Hiomapaperi (karkealle hionnalle, kitin hionnalle, ja hienohionnalle)
  • Vahaton pesuaine (tai rasvan-, ja silikoninpoistoaine)
  • Kitti naarmujen korjaukseen (tarpeesta riippuen, joko lasikuitukitti, yleiskitti, ruiskukitti, pehmeä kitti tai aluminisoitu kitti) ja kitin kovete
  • Autolakka
  • Kovete ja ohenne, jos kyseessä on 2-komponenttimaali. (Kaikki maalit eivät välttämättä tarvitse ohennetta, mutta kakskomponenttimaali vaati aina kovetteen)
  • Maalausmaski
  • Vinyylikäsineet

Erilaisia maaleja

Auton voi maalata joko vesipohjaisella tai liuotinpohjaisella maalilla. Akryylimaalit ovat liuotinpohjaisia, kun taas jotkin maalit ovat vesipohjaisia.

Auton maalaus itse: Kuinka paljon maalia tarvitsen?

Automaalin riittävyys riippuu siitä, mitä korisarjaa malaataan. Tavallisen henkilöauton ylimaalaus vaatii noin 2-3 litraa maalia ja pakettiauton ylimaalaus 3-5 litraa. Kuorma-auton ylimaalaus voi imeä maalia jopa 15 litraa.

Mikä pohjamaalin väri käy autolle?

Jos auto maalataan tummalla sävyllä, on hyvä käyttää tummaa pohjamaalia. Jos taas maalataan vaaleaa sävyä, on hyvä käyttää myös vaaleaa pohjamaalia. Pohjamaalin väri kannattaa valita suhteellisen lähelle pintamaalin väriä.

Suurin huolenaihe on kuitenkin maalauspaikan löytäminen. Jos sinulla on käytössä autopaja tai muu paikka jossa auton voi maalata, on hyvä tarkistaa ilmanpoisto. Ammattilaiset käyttävät auton maalauksessa ilmastointikaappeja, jotka on suunniteltu maalaamiseen. Jos sinulla ei ole auton korjaukseen tehtyä tilaa, toinen vaihtoehto on käyttää tähän hyvin suojattua ja tuuletettua autotallia. Automaaleja saa tilattua netistä myös esimerkiksi seuraavista verkkokaupoista:

  • Nettivari.fi
  • Automaalit.fi
  • AK24.fi

Jos tilaat automaalia netistä, värisävyn selvittäminen voi olla vaikeaa. Useimmat automaalinettikaupat tarjoavat palvelua, jolla voit hyvän värisävyn nähtyäsi kysyä auton rekisterinumerolla sitä, mikä värisävy on kyseessä. Automaaleilla on omat värinumerot. Automaaleihin erikoistuneet verkkokaupat myyvät maalisävyt yleensä itse sekoitettuna.

Auton maalaus itse – Pohjatyöt

Kun sinulla on tarvikkeet ja auton maalauspaikka hoidettu, seuraava työvaihe on luonnollisesti ruveta hommiin. Auton maalaus aloitetaan auton pesulla. Auton pesu ennen maalaamista on tehtävä sellaisella pesuaineella, joka poistaa auton pintaan kertyneen rasvan ja auton maalipinnan silikoonin. Älä siis käytä petrolipohjaisia tai vahaa sisältäviä pesuaineita. Pohjatyöt kannattaa tehdä huolellisesti, jotta automaalauksen lopputuloksesta saadaan hyvä.

Kun auto on pesty ja silikoni poistettu auton pinnasta, käydään läpi mahdolliset naarmut, ruostepinnat ja lommot, joihin tulee kiinnittää maalausoperaation aikana erityistä huomiota. Merkkaa vauriokohdat erikseen pienellä hionnalla, jotta pystyt työstämään niitä maalauksen aikana. Anna auton pintojen kuivua ja silikooninpoistoaineen vaikuttaa kunnolla ennen seuraavaa työvaihetta.

Katso myös: Aurauskulman säätö

Auton maalaus itse – Korin hionta

Kun auto on pesty ja maalipinta on valmis käsittelyä varten, on aika aloittaa auton metallipintojen hionta. Auton maalipinnan hionta auttaa metallipintaa “imemään” maalin paremmin, jonka lisäksi maalauspinnasta saadaan tasainen. Hiomapaperin valinnassa kannattaa käyttää aikaa ja hankkia muutama eri hiomapaperi karkeuden mukaan. Jos joudut kittaamaan korista isoja lommoja, hiomapaperi voi olla hyvinkin karkeaa, kuten P80. Kitin hionnassa yleisesti voidaan käyttää P120-P240 karkeuden hiomapaperia. Hienohionnassa taas tätä hienompia hiekkapapereita P240-P800 karkeuden väliltä.

Täytemaalihionnassa ja viimeistelyhionnassa taas P400-P800 karkeuden hiomapaperia. Mattahionnassa voidaan käyttää P800-P1500 karkeuden hiontapaperia. Kun käytät eri karkeuden hiontapaperia, ota huomioon että jos hienompi hiomapaperi on karkeudeltaan yli P100 hienompaa, lopputuloksessa näkyy hiomajälki. Hiomapaperia vaihdettaessa ei sormilla koskettaessa tulisi tuntua eroa hiotussa maalipinnassa.

Auton maalaus itse – Korin kittaus

Jos korissa on naarmuja tai pieniä lommoja, ne tulee kitata. Kitti tulee levittää suoraan metallipintaan. Jos kittiä levitetään maalipinnalle, tulee maalipinta karhentaa huolella. Maalipinnan karhennuksessa kittiä varten kannattaa kuitenkin huomioida, että kittikohdan ja kittaamattoman kohdan maalipinnan rajassa ei ole eroa. Älä annostele sekoitusvaiheessa kittiin liikaa kovetetta, jotta lopputulokseen ei jää värivirheitä. Kittauksen jälkeen anna kitin kuivua kunnolla ennen pohjamaalauksen aloittamista.

Auton ylimaalauksen lisäksi auton lommojen oikaisu ja maalaus on yleinen toimenpide. Auton lommojen oikaisu voidaan tehdä myös ilman maalausta.

Auton maalaus itse – Suojaus

Kun suojaat auton laseja ja muita osia, joita et halua maalata, käytä tähän joko välinauhaa tai maalarinteippiä. Välinauhalla takaat sen, että lopputuloksena on tasainen ja hyvin rajattu maalipinta. Lokasuojan välinauhaa saa ostettua automaalausalan nettikaupoista. Suojauksessa kannattaa olla tarkkana. Hyvällä suojauksella maalaustyö helpottuu huomattavasti, kun lopputulosta ei tarvitse alkaa korjaamaan. Suojapaperia ei kannata laittaa kireäksi auton metallipintaa vasten. Sen sijaan on hyvä tehdä suojapaperin reunaan taitos ja kiinnittää se vain sivuista. Näin maali levittyy tasaisemmin hieman suojapaperin alle. Kun olet maalannut, poista suojaus maalin ollessa vielä kosteaa.

Katso myös: Auton ruostesuojauksen hinta

Auton maalaus itse – Pohjamaalaus

Pohjamaaleja on useita erilaisia, kuten yleispohjamaaliksi soveltuva happopohjamaali, muovipinnoille suunniteltu pohjamaali sekä epoksipohjamaali. Pohjamaalauksella auton pinta suojataan ruosteelta ja korroosiolta. Yleensä pohjamaalauksen jälkeen auton pinta tulee käsitellä vielä välimaalilla. Ruiskuta pohjamaali ohuena kerroksena niin, että pohjamaali ei ehdi kuivumaan välissä. Kun pohjamaalia levitetään märkään maalipintaan, tulee pohjamaalikerroksesta yhtenäinen. Pohjamaalia levitetään 1-3 kerrosta.

Kun olet selvittänyt kuinka paljon maksaa auton maalaus, tarkista oma budjetti ja valitse sinulle sopiva hinta. Jos päädyt ottamaan edullisimman automaalauksen, työ ei välttämättä ole korkeinta laatua. Toisaalta sen sijaan että maksaisi itsensä kipeäksi premium-tason palvelusta, voi tulla halvemmaksi hankkia uusi vaihtoauto.

Auton maalaus itse – Välimaali pohjamaalin päälle

Pohjamaalin päälle ei levitetä suoraan pintamaalia, ellei kyseessä ole täyttöpohjamaali. Väliin tarvitaan kerros välimaalia, joka peittää hiontajäljet ja maalipintojen rajat. Ruiskuta välimaalia 1-3 kertaa tasaisesti. Välimaalia levitettäessä on tärkeä käsitellä kaikki maalattavat pinnat huolellisesti ja levittämällä joka kierroksella maalia leveämmälle alueelle. Välimaalista riippuen odota aina vaadittu aika ennen seuraavan keroksen levittämistä.

Auton maalaus itse – Pintaväri

Pintaväri on auton lopullinen väri, joka määrittää lopputuloksen värisävyn. Pintamaalilla ei kuitenkaan tehdä ihmeitä hiontajälkien tai lommojen peittämisessä, joten muut työvaiheet ennen pintavärin levittämistä tulee tehdä huolellisesti. Kun välimaali on kuivunut huolellisesti, tulee auton metallipinta käsitellä silikoninpoistoaineella uudestaan ja lopuksi pyyhkiä pinta vielä pölyistä. Levitä ensimmäinen kerros maalia kauttaaltaan niin, että se peittää koko maalattavan alueen kunnolla. Kun maalin haihdutusaika on kulunut, levitä seuraava peittävä kerros maalia niin, että maalipinnasta tulee kunnolla kostea. Viimeisenä kerroksena levitetään ohut kerros maalia harsottamalla niin, että auton pinnasta saadaan kiiltävä.

Auton lakkaus maalauksen jälkeen

Maalipinta tulee viimeisenä lakata noin vartin jälkeen maalauksesta. Ruiskuta lakkaa ensin harsottaen ohut kerros, tämän jälkeen paksumpi kerros.

Kannattaa katsoa netistä pari Youtube videota ennen ensimmäisen automaalauksen tekemistä. Esimerkiksi Tony B. Richien kanavalla on useita hyviä videoita automaalauksesta innostuneille: