Määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto

Keskihinta: 225 €

Vaihtelee n. 150 €390 €

Mihin hinnat perustuvat?
Määräaikaishuolto hinta


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin ja AutoJerryn huoltoneuvojan asiantuntemukseen.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HOX HOX! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme valitsemaan mieluummin laadukkaampia varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta määräaikaishuolto

Työn hinta n. 50 %

Osien hinta n. 50 %


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T-ROC 1.5 TSI 2019 86000 292 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2011 118000 419 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 TDI 2014 260000 216 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.0 Turbo 2019 48176 189 €
Näytä huoltopyyntö Audi Q5 2.0 TDI 2016 12250” 384 €
Näytä huoltopyyntö Toyota RAV4 2.5 Hybrid 2019 90000 445 €
Näytä huoltopyyntö BMW 1-Sarja 116d mk2 2017 92000 261 €
Näytä huoltopyyntö Ford Fiesta 1.25 2011 147tkm 246 €
Näytä huoltopyyntö BMW 2-Sarja 218i 2015 207700 260 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2019 120000 272 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2015 156000 300 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.0 2017 148000 234 €
Näytä huoltopyyntö Skoda SCALA 1.0 TSI 2019 87500 300 €
Näytä huoltopyyntö Citroen C3 1.2 PureTech 2018 53937 243 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz C 350 e 2016 217000 322 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Jetta 1.4 TSI Hybrid 2013 138000 180 €
Näytä huoltopyyntö Land Rover Range Rover 3.0 D 2013 190000 317 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.8 Turbo mk1 2006 170000 211 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona Electric 2022 110000 178 €
Näytä huoltopyyntö Mini One 2009 140000 359 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.0 TSI 2017 95000 233 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz C 220 d 2016 263000 231 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.2 TSI 2017 106000 215 €
Näytä huoltopyyntö BMW 3-Sarja 330e 0 106000 292 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 192000 293 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk1 2013 193000 493 €
Näytä huoltopyyntö Skoda SCALA 1.0 TSI 2020 50000 256 €
Näytä huoltopyyntö Fiat Ducato 35 2.3 Multijet 2011 90000 240 €
Näytä huoltopyyntö Seat Leon 1.0 TSI mk2 2018 200000 201 €
Näytä huoltopyyntö Honda Civic 1.5 Turbo 2018 43604 178 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC70 D3 2.4 2012 215000 295 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 T8 2.0 Hybrid 2018 108000 245 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz A 180 2018 46000 186 €
Näytä huoltopyyntö Nissan Qashqai 1.6 2013 171288 309 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.0 2016 130000 264 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2016 238000 182 €
Näytä huoltopyyntö Ford C-MAX Grand 1.0 EcoBoost 2016 156000 209 €
Näytä huoltopyyntö Porsche Cayenne S 3.0 Hybrid 2016 176000 452 €
Näytä huoltopyyntö Audi A4 2.4 2003 275000 754 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 G-TEC 2018 85000 364 €
Näytä huoltopyyntö Dacia Sandero 0.9 TCE 2018 23300 284 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2018 69500 220 €
Näytä huoltopyyntö Ford Mondeo 2.0 TDCI mk2 2011 250000 357 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.2 TSI 2015 175000 274 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 T6 2.0 Hybrid Plug-in 2021 50000 193 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 2.4 D mk1 2009 151000 557 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T6 TRANSPORTER 2.0 TDI 2021 58000 378 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2016 30000 206 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.4 D mk1 2009 283558 305 €
Näytä huoltopyyntö BMW 5-Sarja 520d mk1 2013 247400 441 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz C 200 CDI 2015 290000 334 €
Näytä huoltopyyntö Renault Captur 0.9 TCE mk1 2017 94000 313 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz E 350 d 2017 214089 213 €
Näytä huoltopyyntö Ford Fiesta 1.0 EcoBoost 2013 216000 224 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 95000 313 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Kodiaq 2.0 TSI 2018 105000 251 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.2 TSI 2014 148000 154 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC90 T6 2.0 2016 130 314 €
Näytä huoltopyyntö Renault Clio 0.9 TCE 2016 187000 309 €
Näytä huoltopyyntö BMW 5-Sarja 530e 2019 112000 301 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.0 TSI 2019 90000 178 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2018 80000 283 €
Näytä huoltopyyntö BMW 5-Sarja 520d mk2 2015 174000 344 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.0 EcoBlue FWD 2020 41000 89 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.8 2006 226000 317 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 2.0 mk1 1999 204000 208 €
Näytä huoltopyyntö Nissan Note 1.2 2016 93500 176 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen CC 2.0 TDI 2013 161622 229 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI G-TEC 2019 88300 270 €
Näytä huoltopyyntö Fiat 500 1.2 2014 91000 210 €
Näytä huoltopyyntö BMW 3-Sarja 330d mk1 2006 452000 212 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 76600 237 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.0 TDCI RWD 2019 100000 275 €
Näytä huoltopyyntö Lexus IS 250 2007 250000 252 €
Näytä huoltopyyntö BMW 3-Sarja 320i mk2 2018 80000 228 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2018 84000 304 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz C 350 e 2015 180000 379 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D4 2.4 2016 177000 381 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 19000 253 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V90 D4 2.0 2017 233000 250 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2013 103000 419 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI 2018 125678 233 €
Näytä huoltopyyntö Renault Megane EV60 2023 13000 183 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.2 TSI 2017 67535 306 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2019 71000 215 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Tiguan 2.0 TDI 2012 262000 615 €
Näytä huoltopyyntö Nissan Qashqai 1.2 DIG-T mk1 2015 160000 302 €
Näytä huoltopyyntö Fiat Ducato 35 2.3 Multijet 2020 90.000 247 €
Näytä huoltopyyntö BMW X4 (F26) xDrive 30d 2015 151000 396 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf Sportsvan 1.4 TSI 2015 121000 340 €
Näytä huoltopyyntö Audi A3 1.4 TSI 40 E-tron mk2 2020 29000 211 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI 2020 148000 229 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.5 TSI 2018 122000 399 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D3 2.0 2020 114000 229 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2009 239000 407 €
Näytä huoltopyyntö KIA XCEED 1.4 T-GDI 2020 15000 189 €
Näytä huoltopyyntö Toyota Auris 1.2T 2016 75000 234 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 2019 58492 177 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2019 55000 299 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2012 230000 233 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.